Faktori 2.0

Teknologia-orientoitunutta mielen virtaa, Faktorin – kokonaisuuteen vaikuttavan tekijän näkökulmasta.

Yrittäjyys Ku(r)kkimaan

Alkaa tasoittain ahdistamaan.

Seurasin sivusilmällä #twitterin välityksellä A2 iltaa yrittäjyydestä.

Seurasin sivusilmällä #twitterin välityksellä A-talk:ia Yrittäjyydestä.

Isot Pojat puhuu Suomen pelastamisesta joko työllisyyttä lisäämällä, aka. Tehdään paska-Duunia vaikka Yhteiskunnan kehittymisen nopeus hidastuisi äärettömän paljon, tai sitten Yrittäjyyden kautta.

Uskon puhuvani tälläkin puheenvuorolla promillen tuhannesosien äänellä, mutta onhan meitä siinäkin.

Yrittäjyyshän on Kunnioitettava asia. Tuot oman Osaamisesi Rahan äärelle, siten että voit pyytää siitä Rahaa jotta voit elättää Itsesi sekä Läheisesi. Tämä Yrittäjyyteen suuntautuva käsite on minulle iskostettu jo kun olen ollut kikkare maailman kaikkeudessa. Toisinaan yrittäjät ympärilläni maalasivat asuntoja, myivät pesuaineita, välittivät varastettua tavaraa tai kauppasivat imureita. Mutta jokaisella oli päälimmäinen tavoite, Rahoittaa elämisensä.

Yhteiskuntamme muuttuu, kuin ilmastomme, kosteaksi pimeäksi sekä arvaamattomaksi. Tämän päivän rikolliset kauppaavat digitaalista identiteettiä tai laboratoriossa kasvatettua HiFi-kamaa jolla pääsee Pilveen potenssiin 3. Samaan aikaan huomaan ympärilläni olevien yrittäjien muuttuneen ahneiksi paskiaisiksi.

Armeijan tapaan huudetaan “Viheltää!”, kun mainitaan sanat Vastuu taikka Päätös, ja samaan hengen hätään kutsuukin jo päivätyö.

Onko siis yrittäjyydestä muotoutumassa elitistien tapa leikkiä tämän päivän Duunareiden* ajalla sekä luottamuksella että “Työ vapauttaa”. Toisin kuin 1900-luvun puolessa välissä, tämän vuosituhannen Eläintarhassa ei ole portteja taikka aitoja jotka sitoisivat fyysisesti geologiseen paikkaan.

*Duunareilla en tarkoita Full Monty-elokuvan esittämää Stereotyyppistä metallimiestä, vaan myös Digitaalista sodankäyntiä harjoittavaa Insinööriä joka koittaa kampittaa kilpailijansa joko hinnalla, laadulla tai palvelulla.

En tiedä kuinka kauan me, satukirjoista tutut sinisilmäiset muiden pelastajat, uskomme työn vapauttavan koska todisteita ei siitä ole saatu. Varsinkaan hyvää tarkoittavien Yrittäjien muodossa.

En tiedä, jos Iso korporaatio kysyisi lähtisinkö heidän kelkaan, mitä vastaisin. Antaisinko oman joustavan työaikani >40 sekä itse maksamani lääkärikäynnit/polttoainekulut pois ja siirtyisin sairausturvaan sekä työsuhdeautoon…

Freaking Sick´O, U make a Math. Not Meth!
-timanssi-

Advertisements

Innoottorin uudet Ympyrät

Jos saan kertoa teille tarinan, kerron sen mielelläni.

Joku tovi sitten, Innovaation sameasssa Metsässä asusuteli nuori kekseliäs mielenalku. Tuota mielenalkua kiinnosti kaikki Maan ja Taivaan välillä. Ei ollut ongelmaa, taikka kysymystä joka ei olisi jäänyt mielensyvyyksiin pyörimään jotta edes jonkin oloisen vastauksen saisi aikaiseksi.

Tämä Mieli ruokki itseään seuraamalla useita eri synapseja jotta syntyisi uusia ideoita ja näkemyksiä. Se kävi keskusteluja itseään viisampien mielien kanssa, sivistys taka-ajatukenaan. Kaikkialle minne se katsoi, näkyi mahdollisuuksia yli teollisuusrajojen.

Koska jokaisessa seikkailussa, tulee aika jolloin Metsä harvennetaan tai löytyy Polku joka johtaa metsästä Sivilisaation kehtoihin, ajautui Mielellemme Polkuun jonka päässä asusteli Sivilisaatio.

Mielemme harhaili Sivilissaation ongelmissa, etsien uhmakkaasti mahdollisuuksia sekä selvitettäviä pulmia joihin voisi paneutua. Koska Sivistys tarjosi useita erilaisia lähestymis mahdollisuuksia ongelmien ydinosiin, otti Mielen-hupakko kiinni jokaiseen.

Kun aikaa kului eikä onnistumisen kokemuksista ollut näköhavaintoja alkoi Meilen syövereihin kaivautua osittainen loinen, nimeltä Tuskastuminen.

Tuskastumisen jäytäessä Mieltä astui kehiin vielä, soppaa sekoittamaan, Toivo. Tuo Toivo kertoi tarinamme Mielelle: “Nyt olisi mahdollisuus tehdä hyvää ja pistää Uutta alulle. Tässä olisi iskemisen paikka Mielelle.” Toivo lupasi mielelle ongelmia joita Mielemme pystyisi käsittelemään

Toivo tosiaan tarjosi Mielelle Ison palan Purtavaksi sekä jauhettavaksi. Toisinaan palat olivat niin suuria etteivät ne mahtuneet mielemme suuhun ja jäivät painamaan Mielen syvyyksiä. Koska suusta ohi putovat palaset jäytivät mieltä, värjäten sitä tummemmaksi pala palalta, värjääntyi Mieli tummaksi ja katkeroksi.

Myös uudet ympyrät joissa Mieli pyöri olivat myytyä pienemmät sekä sisäsiittoisemmat. Uusia näkemyksiä eikä ajatuksia ei tullut vaikka kuinka koitti kynillä hämmentää. Päivittäiset asiat haahuilivat Tuskastumisen sekä Väärintekemisen aalloilla ilman rantaviivaa.

Päivänä jolloin Mieli huomasi muuttuneensa tummaksi ja ryppyiseksi, annettiin Pilven takaa vilahdus aurinkoa erillaisten ongelmien ympäriltä. Mielemme tarttui pieneen auringon säteeseen kuin Hullu puuroon ja pitää siitä kiinni vielä tänäkin päivänä.

Innolla jäämme seuraaman mitä Mielen-hupakolle vielä tulevaisuudessa tapahtuu…
-To Be Continued-

Älä tule Hyvä Kuva, Tule Paha Kuva!

En tiedä, mikä minussa mättää.

Aina. Aina kun keskustelen uusien ihmisten kanssa kuulen itsestäni vain positiivista, joka tarkoittaa että minusta saadaan “Hyvä Kuva”, tämä pätee myös työhaastatteluihin. Eniten negatiivista tarkoittava kuvaus lainaa liiankin tarkasti Douglas Adams:n Avaruuden Käsikirjaa Liftareille:

Enimmäkseen Harmiton.

Vaikka olenkin hyvää tarkoittava ihmisen lapsi ei se tarkoita etteikö minusta löytyisi Kunnianhimoa taikka raakaa hulluutta edetä uralla Raketin lailla, joskus jopa riskeeraten henkilökohtaisen asemani ihmisten keskuudessa. Peittääkö siis sisälläni palava positiivinen asenne sen kaiken mitä Työelämässä työskentelevältä Korporaation pakolliselta palkoilliselta odotetaan?

Ainut ominaisuus jota en kanna päivittäin, löytyy Davy Jones:n lokerikon vierestä yhtä hyvin lukitusta laatikosta. Ja se on Ylpeys siitä mitä olen tehnyt tai saanut aikaiseksi. Tuo lista voisi olla vessapaperi-rullan mittainen, mutta se ei ole! Jokaisen arkin tullessa täyteen, repäisen sen irti ja huuhtelen pois. Samaan aikaan asetan rimani korkeammalle seuraavaan kohteeseen.

Miksi siis Mies ei voi olla itsensä mittainen, luotettava ja uskottava ilman tarkoin Dokumentoitua Portfoliota? Historia ei tule olemaan palkatun henkilön tuleva työtaso tai Vakuus. AInoastaan työkalujen ja Luottamuksen määrä asettaa työtason sekä laadun. Jos ei olla valmiita tarjoamaan Luottamusta, ei kannata edes Palkata tai edes tarjota olettamusta palkkaamisesta.

En tiedä, kuinka kauan itse olen luottavainen tämän hetken Taloudelliseen tilanteeseen Meidän Suomessa ja uskoen löytäväni itselle hyvän työnantajan. Mutta siinä kohtaa kun luottamus loppuu, saatan tarvita hivenen apua bisneksen pystytyksessä.

Tämä siis olkoon avoin Avunpyyntö toiminnan aloittamiseen, jossa Purjehditaan Positiivisuuden aallolla Kohti Meidän Suomen nousua Ongleman Ratkaisijoiden kärkeen!

-Timanssi-

Kotitoimistosta

Timo Raunio

Faktori Podcast 01 – Kiinnostus, Hype

 

-timanssi-

Eka olin, et “Ei hitto!” mut sit olinki et “Ei Saaskutti!”

Tällä viikolla minua itseäni eniten koskettava Teknologiauutinen tuli kuin puskista.

Katsoin kuinka Tested-sivuston Norman Chan ja Will Smith kävivät Game Developer Conferenssissa (GDC) tarkastelemasa uusinta Oculus Rift Developer Kit:iä. Lyhyesti sanottuna, olin innoissani. Siinä oli panostettu niin moneen asiaan DevKit1:sen jälkeen.

Pari päivää sitten luin, kuten kaikki muutkin ympäri maailmaa, että Mark Zuckerbeg osti ko. laitteiston, tai siis Facebook osti. Innostukseni loppui, kuin keväisen linnun lento päin vasta pestyä ikkunaa.

Eilen illalla selailin Markus “Notch” Perssonin henkilökohtaista blogia. Siellä vastaan tuli artikkeli jossa Notch kertoo, kuinka hän itse oli yksi eniten Kickstarterissa maksaneita silloin kun Oculus haki ensimmäistä rahoitusta. Heidän oli myös tarkoitus tehdä Mojang:lla Oculus-versio Minecraftista.

Kun Facebook:n osto julkaistiin, Notch ilmoitti ettei MC:stä olla tekemässä ainakaan heidän pelitalon puolesta mitään versiota Oculukseen. Osoittaa mielestäni hienoa kehittäjä-tottelemattomuutta isoa ohjelmistotaloa kohtaan, lopettamalla kaikki alkanut yhteistyö. Arvostan.

Vaikka Rovio on ollut pohjoismaissa, ja varsinkin suomessa iso suunnan näyttäjä, väitän että Minecraft ja sitä myöden Mojang on ollut vielä suurempi vaikuttaja. Ja ennen kaikkea itsenäinen, itseppäinen ja Menestyvä vaikuttaja jota ei rahalla lunasteta.

Kotitoimiston Virtuaali nurkkauksesta
– timanssi –
Kirjeenvaihtaja

 

Uskosta se Pappikin puhui

Vietin Sunnuntaina perheeni kanssa Pyhäpäivän Pertti Kurikan Nimipäivien mukaan:

Oli sunnuntai
Kävin kirkossa
Sain kahvia
Kävin paskalla

Kyseessä oli Pöytyän Seurakunnan järjestämä Lattarimessu, joka järjestettiin El Salvadorin seurakuntien hyväksi. Menin itse paikalle, koska Pikkuveljet keräävät Rippikoulu merkintöjä. Osallistuin messuun perinteisin Suomalaisin ennakko asentein, mutta tapahtuma itsessään yllätti positiivisesti.

Saarnassa Riku Laukkanen lainasi Matteuksen evankeliumista Luvusta 15, asiaa joka koskee niin Suomalaista työyhteiskuntaa kuin suomalaista urheilua. Samasta asiasta ovat puhuneet monet tämän ajan sosiaalivaikuttajat. Kyse on siis Uskosta. Olen itsekin kirjoittanut aikaisemmin asiasta, tosin hivenen eri kantilta. 

Meissä suomalaisissa tuntuu olevan joku ohjelmointi virhe. Ketä osaisi tehdä seuraavasta ongelmasta korjauspyynnön:

Jätetään suomalainen sairaalloinen  vaatimattomuus pois ja otetaan tilalle Me-henki, joka tekee Meistä Maailman Parhaan asiassa kuin asiassa!

Mikäköhän siinä on, ettemme usko itseemme tarpeeksi, joka vaikuttaa yrityksiimme tehdä töitä ja kovia saavutuksia jolloin ei tule maailman luokan läpilyöntejä. Rikun lainaamassa Uuden Testamentin pätkässä opetuslapset koittivat parantaa Sairasta lasta samoilla menetelmillä, mitä opettajansakin. Tuloksetta. Missä vika? Uskossa tekemiseen! Samoja tarinoita löytyy jokaisesta suuresta kirjasta, Kalevalasta Tuntemattomaan Sotilaaseen ja Harry Potteriin.

Nyt Rakkaat ystävät, hyvät. Muuttakaamme oma ajatusmaailmamme Ehkä tästä jotain tulee tyylistä Yes We Can -tyyliin. Loppujen viimeksi, me olemme ne ketä tätä valtiota tulevaisuudessa pyörittää, se tosin vaatii uskoa itseen ja toveriin.

Kotitoimiston Kirjeenvaihtaja kiittää
– timanssi –

Liike – Toiminta – Suunnitelma

En ole Bisnesmies, en luonteeltani, käytökseltäni enkä ajatukseltani. Tykkään tehdä hyvää, suurimmaksi osaksi toisille.

Viimeisen kahden viikon aikana korvakäytäviin ja silmiin on osunut sana Combonaatio, Liiketoimintasuunnitelma.

Mitä tuo tarkoittaa? Erikseen liike voi olla joko siirtymistä sijainnista A sijaintiin B tai kauppa josta saa jotain tarvikkeita. Toiminta on yksiselitteistä Action:ina. Ja suunnitelma on katsomista kristallipallon kautta tulevaisuuteen. Kun nämä sidotaan toisiinsa saan siirtymistoimintaa joka tähtää tulevaisuuteen. 

Wikipedia kertoo asiasta seuraavaa:

Liiketoimintasuunnitelma on etenkin perustettavan yrityksen kaavailtua kaupallista toimintaa kuvaava dokumentti.

Kun olen kysynyt oman mobiilisovelluksen toteuttamiseen hyviä aloittelijan vinkkejä, esiin on pulpahtanut tuo sana. Mitä jos haluankin vain täyttää edes oman tarpeeni sosiaalisessa tyhjiössä. Koska tiedän että minulla on tarve, uskon että muillakin on tarve. Tarvitseeko tarpeen täyttäminen suunnitelman? Ilmeisesti. 

Ei olisi Pikku-Timo 15 vuotta sitten uskonut että halukkaiden tarpeet tulee täyttää suunnitelma edellä.

Toivottavasti tuo suunnitelma saa olla alle sivun mittainen, ja siinä saa lukea:

timanssi.org Suunnittelee tekevänsä hyvää halukkaille Digi- ja Mobiilinatiiveille, ilman tietoa tulevasta kannattavuudesta tai liikutettavasta pääomasta.

Kevättä Rinnuksiin Rakkaat Lukijat
-timanssi-
Kotitoimiston kirjeenvaihtaja

Itse itseään työllistäen, Mars!

Keväistä päivää.

Luin viimeviikolla Henri Heikkisen blogbook.fi – blogista, miten mahdollisesti työttömänä olevien henkilöiden on helppo itse työllistää itsensä työllä joka ei ole esillä. Toisin sanoen siis siivouksella, nettisivuilla, aputöillä, yms, yms.

Teksti itsessään oli positiivinen ja kannustava. Idea siitä että jopa minä voisin päivisin tehdä töitä rahaa vastaan, oli innostava ja kannustava. Ajattelin, olisiko tämä se jolla pääsisin takaisin työn nurkkaan kiinni. Otetaanpa asiasta selvää.

Koska oma työtilanteeni rajoittaa vaihtoehtoni kolmeen tai neljään todennäköiseen mahdollisuuteen

  • Mahdollinen täysipäiväinen työ, josta maksetaan tavallista palkkaa
  • Henrin mainitseman Ukko.fi – palvelun kautta maksimissaan 300€/kk ansainta
  • Oman yrityksen perustaminen, starttirahan hakeminen ja jonkin tarpeen tyydyttäminen
  • Oman ohjelman/nettisivun perustaminen ja ohjelmointi, joka saattaa tuottaa mitattavaa pääomaa vasta kuukausien päästä

Täysipäiväisen työn junaan hyppäisin heti, jos paikkoja olisi tarjolla enemmän. Olen avoin täysin uuteen alaan hyppäämisellekin, mutta suureen osaan minulla ei ole tarvittavia taitoja. (Tarjouksia otetaan vastaan ja tarjouspyyntöjä lähetän kyllä. 😉 )

Ukko.fi – sivustolla oli hyvä laskuri siitä kuinka paljon minun tulisi kuukaudessa laskuttaa jotta saisin kasaan 300€, joka on maksimi määrä jotta työttömyys etuudet eivät kärsi. Koska olen ahne ja haluan saada mahdolisimman paljon, laitoin röyhkeästi laskuriin 300€. Tulokseksi sain tekstin:

Saadaksesi palkkaa 300€ tulee sinun kirjoittaa asiakkaalle 518,78€:n lasku sisältäen alv.:n 24%

Hämmennyin ja totesin tämän vaihtoehdon olevan minun omalletunnolle huono. Kun tiedän oman työni arvon, oli tulos hätkähdyttävä. Samalla se avasi myös työnantajan puolta palkkauksesta ja palkan maksusta.

Oman yrityksen perustaminen ja starttirahan hakeminenkaan ei kuullosta kamalan pahalta, ainut ongelma asiaan on se ettei päässä pyöri tarvetta joka tulisi tyydyttää minun yritykseni toimesta.

Oman nettisivun/ohjelman kehittäminen ja kodaaminen kuullostaa pahalta. Tosin sinne päin olen pahasti tällä hetkellä kallellaan.  Siitä tämä vaihtoehto on hieno, ettei se sulje muita kolmea pois laskuista. Tosin tiedossa on pitkiä iltoja näytön edessä, pitkiä huokauksia ja aivopieruja koodissa, vain siksi etten omaa koodaustaustaa ollenkaan.

Tulen avaamaan em. asiaa seuraavissa Posteissa, jotta tämä ei venyisi tavattoman pitkäksi.

Aurinkoista Kevättä Kotitoimiston nurkasta toivottaa
– timanssi –
Kirjeenvaihtaja

Jossain päin Turkua, ja ikkunanäkymä.

Jossain päin Turkua, ja ikkunanäkymä.

Projetki-insinööristi

Olen itse kantanut Projekti-insinööri titteliä lyhyen elämäni aikana reilun vuoden. Melkein kuukauden välein minulta kysyttiin, että mitä se oikein tekee? Ja joka kerta mieleen nousi kerrottu vastakysymys: Miten Insinööröidään Projekteja?

Omassa pikku työyhteisössäni Projekti-inssi oli teippi taikka, aika ajoin, laastari projekti-päällikkyyden ja projekti-työntekijöiden välillä. Siinä tehtiin myös kaikkea mitä päälliköt ja työntekijätkin.

No, onko jokaisesta Projekti-insinööriksi? Ei voi koskaan tietää. Siihen ei synnytä, vaan siihen kasvetaaan. Siinä ei olla oman itsensä Herroja, vaan puun ja kuoren välissä, pettu kerroksen keskellä.

Avain asia tulevalle Pojekti-insinörtille on mentaalinen kyky kestää alaspäin valuvia juttuja sekä ylösnousevaa pahaa oloa. Samaan aikaan tarkoituksena on pitää yllä positiivista boogia ja korkeaa työmotivaatiota kannustamalla ja antamalla palautetta.

Yllämainittujen mielikuva työnkuvien lisäksi on aikataulut, toimitukset, lähetykset, tilaukset, tarjoukset, haastattelut, valmistelut, nykyiset ja tulevat asiakkaat.

Vetääkseni yhteen, yksikään Projekti-insinööri päivistäni ei ollut helppo. Tosin päiviä jotka olivat kivoja oli enemmän kuin niitä mitkä haisivat tai sattuivat. Joten, Polarin mainoksia lainatakseni: Testaa Sisuasi, sinusta saattaa löytyä pikkuinen Projekti-insinööri!

Kotitoimiston Kirjeenvaihtaja
Lounaan ja Lenkin jälkeen

Metamorfoosi

Minäkö muuttuisin, näh.
Ne jotka minut tuntevat IRL tietävät minun olevan ongelma hakuinen paskiainen. Vastaanotan ongelmia paikoissa joissa muut eivät niitä näe, tai halua nähdä.
Ja tämähän tekee minusta negatiivisen ja huonon työntekijän.

Viimepäivinä olen tehnyt töitä paikassa X, joka tuottaa asioita Y.

Olen itse ominkäsin tuottanut osasta 1 osan 1.1 joka sopii tuoteperheeseen Y.

Tuotteen 1.1 valmistaminen osasta 1 ottaa minulta maksimissaan minuutin työajastani.
Osia 1.1 voidaan tarvita skaalalla 1-1000 yhdellä kertaa.

Valmistaessani kappaleita, ainut ajatus mikä nousee mieleeni on, Miksi?
Kappaleen 1 valmistaa laitos, miksei kappaletta 1.1 valmista laitos?

Samaan aikaan, koska olen laiska läjä jäkälää, lasken omaa kustannustani yritykselle. WTF! Miksi?

Aikaisemmin en välittänyt emosta pätkääkään. Voiko asiaan vaikuttaa alle 5:n työntekijän yritys, tai tapaaminen yrityksen päämiehen kanssa kasvokkain?

Semisti ahdistaa, mutta se kai kuuluu työelämään. Ihmisten kuuluu muuttua siksi mitä heiltä odotetaan.
GTFO! Not Me!

Teen sen mitä voin, ja jos Ei se riitä rapsuttelen napaa.

-Timanssi

Posted from WordPress for Android by Timo Raunio

Arjen polku

The Path of Everyday - A blog about Industrial Relations in Finland

Sanakari

Sanoja kaupan. Ajatuksia myös.

Puuhanurkka

Suomalainen AMK-eliitti. Toimimme Turussa.

NYT JA HUOMENNA

Sosiaalinen myynti ja markkinointi. Viestintä. Sosiaalinen media!

Thoughts on X

Analysing things. Because it's what I do.

kolmaspolvi

- eli ryhtyisinkö minäkin sittenkin yrittäjäksi?

LEHMÄTKIN LENTÄIS

sosiaalinen media ja opetus, Harto Pönkä

ltiilika

Lupa ajatella toisin.

Huuma

Ihmistenlehti

UTOPIAN PROMISES

A fine WordPress.com site

Tiivisteitä

Lyhyitä kirjoituksia tekniikasta ja sitä sivuten.

Bullshit Bingo

Heidi-setä kertoo sosiaalisesta meediasta. Vastuu jää kuulijalle.

Oikokulma

Teknillistä filosofiaa

Faktori 2.0

Teknologia-orientoitunutta mielen virtaa, Faktorin - kokonaisuuteen vaikuttavan tekijän näkökulmasta.

The Daily Post

The Art and Craft of Blogging

The WordPress.com Blog

The latest news on WordPress.com and the WordPress community.

%d bloggers like this: